Väestörekisteri ja poliisi

Väestörekisteri ja poliisi

  •   Otteet Israelin väestörekisteristä tai poliisirekisteristä
  •  
     
    ​Israelin ulkomailla sijaitsevat edustustot tarjoavan alueella oleskeleville Israelin kansalaisille joitakin Väestörekisterilakiin 5725-1965, Nimilakiin 5716-1956 ja Lakiin rikosrekisteristä ja rikollisten rehabilitaatiosta 5741-1981 liittyviä palveluja. 

     
    1. Hakemus saada väestörekisteriote / syntymätodistus / kuolintodistus
     
    Yllä mainittuja asiakirjoja haetaan täyttämällä hakulomake:
     
    Palvelusta ei peritä maksua mikäli asiakirjaan ei tarvita apostille-leimaa. Apostillesta peritään palveluhinnaston mukainen maksu. Ulkomaisille viranomaisille toimitettaviin asiakirjoihin tarvitaan yleensä apostille.
     
    Englanninkielinen syntymätodistus voidaan myöntää vain jos hakemus on jätetty etukäteen.
     
    Todistukset ja otteet ovat noudettavissa konsulaattiosastolta noin 4-6 viikon kuluttua hakemuksen jättämisestä.
     
    2. Todistus Israelin kansalaisuusasemasta

    Kansalaisuuslain, 5712-1952, kohdan 15 mukaisesti Israelin kansalaisella on oikeus Israelin sisäministeriön myöntämään todistukseen hänen kansalaisuudestaan. Todistus voidaan myöntää heprean- tai englanninkielisenä ja siinä voidaan mainita kansalaisuuden myöntämisajankohta. Jos todistuksen halutaan mainitsevan myöntämisajankohta, tulee tätä pyytää erikseen.
     
    Joskus ulkomaiset viranomaiset tarvitsevat todistuksen kansalaisuudesta henkilöiltä joilla ei ole voimassa olevaa passia. Todistus mainitsee että k.o. henkiöllä joko on tai ei ole Israelin kansalaisuutta. Todistusta kansalaisuusasemasta haetaan kansalaisuusasematodistuksen hakulomakkeella, johon tulee liittää kopio passista tai israelilaisesta henkilöllisyystodistuksesta, ja lähettää nämä konsulaattiosastolle. Hakemuksen jättämisen yhteydessä tulee maksaa hakemuksen käsittelymaksu.
     
    Huomioitavaa: Hakulomakkeen kaikki kohdat tulee täyttää. Mikäli jotkin lomakkeen kohdat eivät koske hakijaa, tulee näihin kohtiin vetää viiva.
     
    Todistus on noudettavista konsulaattiosastolta yleensä 8-12 viikon kuluttua hakemuksen jättämisestä.
      
    3. Rikosrekisteriote

    Ulkomailla oleskeleva Israelin kansalainen voi hakea konsulaattiosaston kautta rikosrekisteriotetta paikallisten viranomaisten kanssa asiointia varten. Lain mukaisesti rikosrekisteriotetta ei luovuteta hakijalle itselleen vaan ote toimitetaan suoraan sitä pyytävälle viranomaiselle. Rikosrekisteriotteen myöntää Israelin poliisi.
     
    Rikosrekisteriotetta hakiessa tulee hakijan toimittaa konsulaattiosastolle henkilökohtaisesti
    - Kopio hakijan passista
    - Täydelliset tiedot rikosrekisteriotetta pyytävästä viranomaisesta ja yhteyshenkilön nimi
    - Käsittelymaksu mikäli otteeseen tarvitaan apostille-leima
     
    Rikosrekisteriote saapuu konsulaattiosastolle 4-8 viikon kuluessa hakemuksen jättämisestä. Ote lähetetään kirjattuna kirjeenä suoraan sitä pyytäneelle viranomaiselle.
     
    Mikäli rikosrekisteriote pitää kääntää paikalliselle kielelle, tulee kääntyä kielenkääntäjän puoleen
      
    4. Osoitteiden tiedustelu

    Tiedustelu Israelissa rekisteröidyn henkilön osoitteesta tai tarkasta nimestä tehdään täyttämällä kahtena kappaleena hakemuslomake väestörekisteriin merkittyjen tietojen saamiseksi.
     
    Palvelusta peritään käsittelymaksu.