Matkustusasiakirjat

Matkustusasiakirjat

  •   Matkustusasiakirjojen myöntäminen ja voimassaolon pidentäminen
  •  
     

    1. Yleistä

    Kaikkien ulkomailla oleskelevien Israelin kansalaisten, sekä täysi- että alaikäisten, on koko ajan pidettävä mukanaan voimassa oleva Israelin matkustusasiakirja. Israelin valtion myöntämät matkustusasiakirjat (passit ja muukalaispassit) ovat Israelin valtion omaisuutta ja niistä tulee pitää hyvää huolta.

     
    Täysi-ikäiselle myönnetty Israelin passi on voimassa 10 vuotta, alaikäisen passi 5 vuotta. Mikäli täysi-ikäisen kansalaisen passin myöntämisestä on kulunut 10 vuotta, tulee hänen hakea uutta passia. Mikäli passi on 10 vuotta uudempi, voidaan passin voimassaoloaikaa pidentää aina 10 vuoteen asti.
     
    Väestörekisterilain mukaan uuden matkustusasiakirjan myöntäminen tai olemassaolevan matkustusasiakirjan voimassaoloajan pidentäminen riippuu siitä, että henkilön tiedot siviilisäädystä (naimisissa oleva, eronnut, leski, tiedot lapsista, jne) ovat ajan tasalla. Mikäli siviilisäätyä koskevat tiedot eivät ole ajantasaiset tai niissä on puutteita, voidaan uusi matkustusasiakirja myöntää tai olemassaolevan matkustusasiakirjan voimassaoloaikaa pidentää ainoastaan yhdeksi vuodeksi.
     
    2. Passin voimassaoloajan pidentäminen

    Täysi-ikäiset kansalaiset
    Täytä hakemuslomake ja tuo tai lähetä se sekä passi suurlähetystön konsulaattiosastolle.
    Passin voimassaoloajan pidentämisestä ei peritä maksua.
     
    Alaikäiset kansalaiset
    Passin voimassaoloaikaa voidaan pidentää 5 vuoteen asti, aina 17 vuoden ikään asti. Kun kansalaisen asevelvollisuusasema on määritelty, voidaan passin voimassaoloaikaa pidentää Israelin puolustusvoimien suostumuksella.
     
    3. Vanhentuneen passin uusiminen
     
    Täysi-ikäiset kansalaiset
    Uusiaksesi vanhentuneen passin, tuo tai lähetä konsulaattiosastolle
    - Passihakemuslomake täytettynä ja allekirjoitettuna
    - Kaksi passikuvaa
    - Vanhentunut passisi
    - Passihakemuksen käsittelymaksu
     
    Alaikäiset kansalaiset
    Ota yhteyttä konsulaattiosastoon ja tiedustele matkustusasiakirjan myöntämisehdoista alaikäiselle kansalaiselle.
     
    4. Uusi passi kadonneen, varastetun tai tuhoutuneen passin tilalle

    Jos passisi on kadonnut, varastettu tai tuhoutunut, tulee sinun asioida konsulaattiosastolla henkilökohtaisesti ja tuota mukanasi
    - Kaksi passikuvaa
    - Valokuvallinen henkilöllisyystodistus (israelilainen henkilöllisyystodistus tai ajokortti)
    - Passihakemuslomake täytettynä ja allekirjoitettuna
    - Passihakemuksen käsittelymaksu
     
     
    Passihakemuksen toimittaminen konsulaattiin:
    Passin voimassaoloajan pidennyksen tai uuden passin anominen on yksinkertaisinta aloittaa sähköpostiyhteydellä: 
    Tulosta ja täytä tarvittavat lomakkeet. Skannaa tai valokuvaa lomakkeet sekä nykyisen tai vanhentuneen passisi nimisivu (tai henkilöllisyystodistuksesi mikäli passisi on varastettu, kadonnut tai tuhoutunut). Lähetä nämä sekä yhteystietosi konsulaattiin sähköpostilla.
     
    Hakemuksen ja kopion aiemmasta passista voi toimittaa konsulaattiin myös postitse:
    Israelin suurlähetystö
    Konsulaattiosasto
    Yrjönkatu 36 A
    00100 Helsinki
     
    Konsulaatti tarkastaa hakemuksen ja sopii kanssasi asiointiajan uuden passin myöntämiseksi. Asiointiajan yhteydessä tulee esittää hakemuksen ja aiemman passin alkuperäiskappaleet, vaaditut passikuvat ja käsittelymaksu.