Israel sijaitsee Lähi-Idässä, Välimeren itärannalla, Euroopan, Aasian ja Afrikan mantereiden kohtaamispaikassa. Israelin rajanaapureita ovat Libanon, Syyria, Jordania ja Egypti.

 

Israel on muodoltaan pitkä ja kapea: noin 470 kilometriä pitkä ja leveimmillään 135 kilometriä leveä.

 

Vaikka Israel on kooltaan pieni, on sillä kokonaisen mantereen verran pinnanmuodostuksellista kirjoa: metsäisiltä ylämailta vehmaisiin vihreisiin laaksoihin, rannikon tasangoilta semitrooppiseen Jordanin laaksoon ja Kuolleeseen mereen – maailman alhaisimpaan pisteeseen. Suurinpiirtein puolet Israelin maa-alueesta on puolikuivaa autiomaata.

 

Israelin ilmaston vahvat piirteet ovat runsas auringonpaiste ja marraskuusta huhtikuuhun kestävä sateinen kausi. Vuotuinen sademäärä vaihtelee pohjoisen 50-70 senttimetristä etelän 2,5 senttimetriin. Alueelliset ilmasto-olot vaihtelevat huomattavasti: rannikkotasangoilla on kuuma ja kostea kesä ja leuto, sateinen talvi. Vuoristoisilla alueilla on lämmin, kuiva kesä ja suhteellisen viileä, sateinen talvi. Näillä seuduilla on ajoittain jopa kevyttä lumisadetta. Jordanin laaksossa on kuiva, kuuma kesä ja leuto talvi-ilmasto. Etelän autiomaassa päivät ovat kuumia ja yöt viileitä.

 

Israelin laajakirjoinen kasvisto ja eläimistö heijastavat maan sijaintia sekä vaihtelevaa pinnanmuodostusta ja ilmastoa. Israelissa esiintyy yli 500 lintulajia, noin 200 nisäkäs- ja matelijalajia ja 2600 kasvilajia, näistä 150 kotoperäistä. Maahan on perustettu yli 150 luonnonsuojelualuetta ja 65 kansallispuistoa, jotka käsittävät yhteensä yli 1000 neliökilometriä.

 

Monet Suomenkin kesästä tutut muuttolinnut talvehtivat Israelissa tai kulkevat sen läpi muuttoreiteillään – Suomessa kesän tulosta kertova västäräkki on Israelissa lähestyvän talven merkki. Erityisesti Pohjois-Israelin Hulan laakso ja järvialue ovat tunnettuja lintubongauskohteita, varsinkin lintujen syys- ja kevätmuuttojen aikaan.

 

Alueen vähät vesivarat ovat luoneet kiivaat pyrkimykset saatavilla olevan veden tehokkaaseen käyttöön ja uusien veden lähteiden löytämiseksi. 1960-luvulla Israelin makeanveden varannot yhdistettiin yhtenäiseksi verkostoksi jonka päävaltimo, kansallinen vesitunneli, vie vettä Pohjois- ja Keski-Israelista etelän puolikuivaan autiomaahan. Uusien makeanveden lähteiden etsintä ja kehitys keskittyy mm. sadepilvien kylvämiseen, harmaavesijärjestelmiin ja meriveden suolan poistoon.