2.11.2014
Israel-juhla
Sisäministeri Päivi Räsänen
Arvoisa suurlähettiläs, hyvät juhlavieraat,
"Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu." (Ps 16:6) Näin ylisti kuningas Daavid aikoinaan Jumalaa, ja näihin sanoihin kiteytyy myös monen suomalaisen kiitollisuus omasta itsenäisestä maastamme. Suomalaisia ja israelilaisia yhdistää tämä ilo omasta maasta. Molemmat kansat tiedämme, että se ei ole itsestäänselvyys. On ilo saada tänään viettää kanssanne Israel-juhlaa.
Kun katsomme Israelin historiaa, näemme, että syytä juhlaan todella on. Koko historiansa ajan Israelin valtio on kamppaillut olemassaolonsa oikeudesta. Maata ympäröi joukko kansoja ja maita, jotka tähtäävät Israelin tuhoamiseen. Israelin valtio on syntymästään asti elänyt sodan keskellä. Tästä huolimatta Israel on kehittynyt vahvaksi demokraattiseksi ja moderniksi valtioksi, jonka koulutus, tiede ja innovaatiot ovat maailman huippuluokkaa.
Israel on pitkään elänyt Gazan kaistaa hallitsevan Hamasin rakettitulen uhan alla. Viime kesänä tilanne jälleen kärjistyi, ja Israelin armeija suoritti operaation tuhotakseen maan alle kaivettuja tunneleita. Tunnelit oli rakennettu terroristisessa tarkoituksessa, niiden kautta oli tarkoitus tehdä israelilaisiin siviileihin kohdistettuja terroritekoja. Siviileihin, lentokenttään ja jopa energialaitoksiin kohdistetut raketit ja terroristitunnelit kertovat siitä tosiasiasta, että Gazaa hallitsee todellinen terroristijärjestö.
Tätä taustaa vasten on vaikea ymmärtää Pohjoismaissa tänä syksynä käytyä keskustelua Palestiinalaishallinnon tunnustamisesta valtioksi. Keskustelu sai alkunsa Ruotsin uuden hallituksen aikeista tunnustaa Palestiinan valtio, joka toteutui tällä viikolla. Alkuviikosta uutisoitiin, että palestiinalaiset haluavat oman valtion viimeistään vuonna 2017. Asiaa käsiteltiin myös Pohjoismaiden neuvostossa Tukholmassa vasemmistososialistisen ryhmän aloitteesta ja siitä äänestetään toukokuussa Pohjoismaiden neuvostossa. Suomessa Palestiinalaishallinnon tunnustaminen ei ole näköpiirissä, sillä asiasta ei ole ulkopoliittisen johdon kesken yksimielisyyttä. Pidän hyvänä, että myös presidentti Sauli Niinistö otti hiljattain selkeästi kantaa asiaan.
Oslon sopimuksen mukaan kaikista avoimista kysymyksistä tulee päättää neuvottelujen tuloksena. Palestiinalaishallinnon profiilin nostaminen kohti itsenäistä valtiota riitaisella tavalla voi kärjistää Lähi-idän konfliktia ja estää rauhan löytymiseksi tarvittavia kompromisseja. Palestiinaa ei pidä tunnustaa valtioksi ilman Israelin kanssa neuvoteltua rauhansopimusta. Suomen ja EU:n tulisi ensisijaisesti tukea pyrkimyksiä rauhanneuvottelujen jatkamiseen. Yksipuolinen julistus ei edistä rauhaa alueella, eikä ratkaise avoimia kysymyksiä. Palestiinan yksipuolinen tunnustaminen ei auta ratkaisemaan Lähi-idän kriisiä, vaan voi jopa pahentaa sitä. Erityisen ongelmallista on, että EU:n ja Yhdysvaltojen terroristijärjestöksi luokittelema Hamas kuuluu tälläkin hetkellä palestiinalaisten yhtenäishallitukseen. Hamas ei ole luopunut väkivallasta tai tavoitteestaan tuhota Israelin valtio.
Turvallisuus on valtiolle kaiken kehityksen perusta. Niitä ovat myös ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate ja ihmiselämän kunnioittaminen. Vain yhteiskunta, jossa kunnioitetaan ihmiselämää, voi tuottaa hyvinvointia. Näitä terroristihallinnon alla elävillä palestiinalaisilla ei ole. Palestiinalaishallinto ei ole osoittanut merkkejä pyrkimyksistä parantaa kansan ihmisoikeuksia. Tässä mielestäni Euroopan Unionin tulee olla nykyistä johdonmukaisempi ja vahvempi ihmisoikeuksien puolustaja. EU rahoittaa palestiinalaishallintoa. Samalla sen tulee vahvemmin vaatia ihmisoikeusreformeja palestiinalaishallinnon taholta. Israelilainen voi väärin kohdelluksi tullessaan ajaa asiaansa riippumattoman oikeusjärjestelmän kautta. Tällaisia mahdollisuuksia ei palestiinalaishallinnon alla elävillä ihmisillä ole.
Israelin valtiolla on oikeus olemassaoloon YK:n päätöslauselmien nojalla. Israel on sananvapautta ja ihmisoikeuksia kunnioittava demokratia, jolla on velvollisuus huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta sekä puolustaa alueellista koskemattomuuttaan. Rauhanprosessin käynnistäminen on käytännössä mahdottomuus, jos toisen osapuolen tavoitteena on Israelin tuhoaminen. Perusedellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle on yhteiskuntarauha ilman sotaa ja välitöntä terrorismin uhkaa.
Hyvät ystävät,
Israel on historian valossa erityinen kansa kansojen joukossa. Israelin kansan historia on ketju todistuksia siitä, miten surkeimmasta hävityksestä ja ahdingosta voi selviytyä, miten elämän liekki ja tulevaisuuden toivo on yhä uudestaan ja uudestaan syttynyt vaikeuksien hetkellä.
Kuinka moni olisi uskonut ennen vuotta -48, että muinaisen Israelin alueelle syntyisi itsenäinen Israelin valtio, lähes 2000 vuotta Jerusalemin temppelin hävityksen jälkeen? Kuinka moni olisi uskonut, että hajallaan elävät juutalaiset kootaan satojen vuosien jälkeen isien synnyinsijoille, aivan kuten profeetta Hesekiel ennusti: ”Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.” (Hes. 36:24).
Olemme viime aikoina kuulleet huolestuttavia uutisia antisemitismin kasvusta eri puolilta Eurooppaa. Uutiset ovat kuin toisintoja ajalta ennen toista maailmansotaa. Antisemitismin kielelliset ja fyysiset ilmenemismuodot kohdistetaan yksilöihin ja heidän omaisuuteensa, juutalaisen yhteisön instituutioihin tai uskonnollisiin tiloihin. Vaikein tilanne on tällä hetkellä Unkarissa. EU:n perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksen mukaan 48 prosenttia Unkarissa asuvista juutalaisista harkitsi muuttamista maasta turvallisuuteen kohdistuvan uhkan takia. Ruotsin Malmössä antisemitismi on purkautunut esimerkiksi uhkailuna ja kotien töhrimisenä. Väkivallan pelko on ajanut monia muuttamaan pois kodeistaan.
Tarvitaan määrätietoisia toimia koko Euroopan tasolla antisemitismin pysäyttämiseksi.
Corrie ten Boom, joka joutui keskitysleirille autettuaan juutalaisia sodan aikana, kertoo kirjassa Kätköpaikka sisarensa Betsien sanoista vähän ennen hänen kuolemaansa. Betsie sanoi: "…täytyy kertoa ihmisille, mitä olemme oppineet täällä. Meidän täytyy kertoa heille, että ei ole olemassa niin syvää kuilua, etteikö Hänen rakkautensa olisi suurempi. Ihmiset kuuntelevat meitä, Corrie, koska olemme olleet täällä." Niin Corrie tekikin, hän puhui yliluonnollisen anteeksiannon voimasta. Emme saa unohtaa, mitä leireillä tapahtui. Emme halua sen toistuvan. Sovituksen voimasta ja mahdollisuudesta ihmisten välillä meidän on kuitenkin kerrottava.
Hyvä juhlaväki,
Israel tarvitsee ystäviä. Raamattu kertoo meille Ruutista, mooabilaisesta nuoresta leskestä, joka seurasi edesmenneen miehensä äitiä, Noomia, Betlehemiin. Noomi kehotti häntä jäämään omaan maahansa, mutta Ruut vannoi uskollisuutta anopilleen sanoen: "Mihin sinä menet, sinne minäkin menen, ja mihin sinä jäät, sinne minäkin jään; sinun kansasi on minun kansani, sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne tulla haudatuksi." Tällaisia ystäviä Israel tarvitsee. Ystäviä, jotka tiukankin paikan tullen ovat valmiita kulkemaan yhtä matkaa Israelin kanssa.
Israel on läheinen meille kristityille ennen muuta sen vuoksi, että se on maa, jossa on syntynyt, kasvanut, elänyt, kuollut ja noussut ylös kuolleista Vapahtajamme Jeesus. Hän on elävä muistutus siitä, että ”pelastus on juutalaisista” (Joh 4:22). Jeesus on juutalaisen kansan lahja koko maailmalle, ihmiseksi syntynyt Jumala, kirjoituksissa luvattu Messias ja kuoleman ja kärsimyksen voittaja. ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö” (Joh. 14:27).
Tämä rauha on tarkoitettu kaikille ihmisille ja kaikille kansoille, alkaen juutalaisista, myös palestiinalaisille ja meille suomalaisille. Se merkitsee sovintoa syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välillä mutta myös sovintoa ja anteeksiantamista ihmisten kesken. Lapsuuden kodissani arvokkain huonekalu oli vitriini, joka sisälsi vanhempieni häälahjaksi saadun kahvikaluston. Pienenä koululaisena uhmasin kieltoa ja keikuin vitriinin päällä, jolloin se kaatui, lasiovet halkesivat ja astiat menivät pirstaleiksi. Vain yksi posliinikermakko jäi ehjäksi. Tilanne oli kaamea, äiti konttasi lattialla itkien ja sirpaleita keräten. Tajusin, etten pysty millään tavoin korvaamaan tai korjaamaan tekoani, en tohtinut edes pyytää anteeksi. Muutaman tunnin ulkona pakoiltuani äiti huuteli minut luokseen, pyysin anteeksi ja sain anteeksi. Olen ihmetellyt, ettei hän ole koskaan muistuttanut tuosta teosta.
Jokaisen elämästä löytyy asioita, jotka ovat käsissämme särkyneet eikä meillä ole enää keinoja tehdä sirpaleista uutta. Elämämme maailmassa, jossa Jumalan luomaa kaunista on rikottu ja tuhottu. Mutta se, mihin aiheuttamamme tuhon keskellä voimme tarttua, on sovitus, anteeksi pyytäminen ja anteeksiantaminen. Jos vanhemmat voivat armahtaa omia lapsiaan, vielä enemmän taivaallisen isämme armo on täydellinen. Profeetta Jesajan sanoin: "Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista." Tässä täydessä anteeksiantamuksessa on perusta myös sille rauhalla, jota tänään toivotamme Jerusalemille.
Hyvät ystävät,
Kiitän mahdollisuudesta tuoda tervehdykseni tähän tilaisuuteen. Haluan yhtyä rauhan toivotukseen Psalmin 122 sanoin "Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat".