Israel matkalla kuuhun

Israelin Berehseet-luotain laukaistiin kohti kuuta

  •    
    ​Israel on matkalla neljänneksi kuuhun päässeeksi valtioksi: israelilainen ”Beresheet”-luotain laukaistiin kohti kuuta 21.2.2019.

    ​​​​​​​
  • icon_zoom.png
    Beresheet on the moon - illustration Beresheet on the moon - illustration : SpaceIL
     
     
    Beresheet-luotaimen matka kuuhun sai alkunsa 2007, kun Google Lunar XPRIZE-kilpailu avattiin rohkaisemaan yksityisiä avaruushankkeita. Kolmen israelilaisinsinöörin SpaceIL-tiimi lähti mukaan kisaan 2010, tavoitteenaan inspiroida israelilaisia lapsia nuoria lähtemään opiskelemaan matemaattisia tieteitä – aivan kuten 1960- ja 70-luvun Apollo-lennot aikoinaan saivat aikaan innostuksen tieteen ja tekniikan opiskeluun.

    Vaikka SpaceIL lähti mukaan kisaan hieman muita myöhemmin, oli se ensimmäinen laukaisusopimuksen solminut joukkue. Google Lunar XPRIZE-kilpailun muhkea palkintosumma peruttiin maaliskuussa 2018, mutta SpaceIL jatkoi työskentelyä tästä huolimatta.​

    Beresheet-luotain on historiallinen taustaltaan: luotain on yksityinen hanke ja yksityisrahoitteinen. Beresheetin budjetti on ollut vain 100 miljoonaa USD, kun vastaavissa projekteissa on puhuttu miljardeista. Luotaimen kehitystyössä on ollut pääkumppaneina IAI (Israel Aerospace Industries) ja Sp​aceIL-säätiö​. Bersheetin yhteistyökumppaneina ja rahoittajina on lukuisia yrityksia, yksityishenkilöitä, säätiöitä kuin myös Israelin valtiollisia toimijoita. 

    Beresheet laukaistiin avaruuteen 21.2.2019 Yhdysvalloissa, Floridan Cape Canaveralissa, SpaceX Falcon 9-raketin kantamana. Luotain tekee matkaa kuuhun liki kahden kuukauden ajan, ensin kiertäen Maata elliptisellä kiertoradalla, lähestyen kierros kierrokselta kuuta. Kuun läheisyydessä luotain lähtee kiertämään kuuta noin 10 päivän ajaksi, ja sen odotetaan laskeutuvan kuun pinnalle huhtikuun alkupuoliskolla. Tuolloin Beresheet on matkannut noin 6,5 miljoonaa kilometriä – tämä on pisin koskaan kuuhun matkattu matka. 

    Kuun pinnalle laskeuduttuaan Beresheet suorittaa mittauksia ja ottaa kuvia – luonnollisesti suunnitelmaan kuuluu myös selfie Israelin lipun kera! Mittaukset keskittyvät kuun magneettiseen kenttään ja näissä yhteistyötahona on Israelin Weitzmanin tiedeinstituutti. 

    Luotaimen avaruuteen laukaisua kontrollikeskuksessa Israelin Yehudissa seurannut pääministeri Benyamin Netanyahu kommentoi ”Tämä on hieno hetki. Tietysti suuri askel Israelille, mutta ennenkaikkea valtava askel israelilaiselle teknologialle.”​



     
  • ​​