Israelin maassa sai alkunsa juutalainen kansa. Tässä maassa muotoutui sen henkinen, uskonnollinen ja kansallinen luonne. Täällä se asui riippumattomana ja itsenäisenä. Täällä se loi kansallisesti ja universaalisesti merkittävän kulttuurin ja antoi maailmalle ikuisen Kirjojen kirjan.
Väkivalloin maasta karkotettu juutalainen kansa säilytti kaikesta huolimatta uskon maahansa kaikissa maissa, joihin se oli hajaantunut, pysyen lujana rukouksessaan ja toivossaan saada palata siihen maahan ja elvyttää siellä poliittinen vapautensa.
Tämän historian ja perinteen innoittamana jokainen juutalaissukupolvi pyrkii uudistamaan yhteyden ikivanhaan kotimaahansa, ja viime polvien aikana juutalaiset ovat palanneet valtavina joukkoina takaisin kotiin.
Vanhat raivaajat ja maanpuolustajat sekä saartoa uhmaavat uudet siirtolaiset saivat autiomaan kukoistamaan, elvyttivät heprean kielen ja rakensivat kyliä ja kaupunkeja. He perustivat vireän yhteisön, jolla on itsenäinen talouselämä ja kulttuuri, joka pyrkii rauhaan, mutta kykeni myös puolustautumaan, ja toi edistyksen siunauksen maan kaikille asukkaille, jotka omistautuivat riippumattomuuden ja itsenäisyyden saavuttamiselle.
Vuonna 1987 kokoontui ensimmäinen sionistikongressi koollekutsujana Theodor Hertzl, juutalaisvaltioajatuksen henkinen isä. Kongressi puolusti julkisesti juutalaisen kansan oikeutta oman maansa jälleenrakentamiseen. Tämä oikeus tunnustettiin 2.marraskuuta 1917 Balfourin julistuksessa ja vahvistettiin mandaatilla, jossa Kansainliitto myönsi kansainvälisellä tasolla juutalaisen kansan ja Israelin välillä vallitsevan historiallisen yhteyden ja juutalaisten oikeuden perustaa jälleen kansallinen kotinsa.
Vainot, jotka tuhosivat meidän aikanamme Euroopassa miljoonia juutalaisia, todistavat jälleen kiistattomasti pakottavan tarpeen ratkaista juutalaisten kodittomuuden ongelma ja heidän riippuvuutensa juutalais- valtion uudelleen perustamisesta Israelin maahan, mikä avaisi jokaiselle juutalaiselle pääsyn kotimaahan ja soisi juutalaiselle kansalle kansakunnan arvon oikeuksiltaan tasavertaisena kansojen perheenjäsenenä.
Huolimatta kaikista vaikeuksista, esteistä ja vaaroista kansan jäännös, joka oli jäänyt henkiin natsien toimeenpanemissa julmissa verilöylyissä, jatkoi sitkeästi vaellustaan Israelin maahan yhdessä muualta tulleiden juutalaisten kanssa ja lujitti jatkuvasti oikeuttaan ihmisarvoiseen elämään, vapauteen ja rehelliseen työhön kansansa kotimaassa.
Toisen maailmansodan aikana Israelissa asuva juutalaisyhteisö antoi täyden panoksensa kansojen taisteluun vapauden ja rauhan puolesta natsien pahoja voimia vastaan Sen sodassa tekemät ponnistukset ja sen sotilaitten kaatuessa antama uhri vahvistivat sille oikeuden kuulua Yhdistyneiden Kansakuntien perustajajäseniin.
Marraskuun 29.päivänä 1947 Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi päätöslauselman juutalaisen valtion perustamisesta Israelin maahan ja edellytti sen asukkaiden ryhtyvän itse omalta osaltaan kaikkiin päätöslauselman toteuttamisen vaatimiin toimenpiteisiin. Tämä juutalaisen kansan oikeus perustaa oma valtionsa, minkä YK näin tunnusti, on peruuttamaton. Juutalaisen kansan, kuten minkä tahansa muunkin kansan, luonnollinen oikeus on päättää itse kohtalostaan itsenäisessä valtiossaan.
Tämän johdosta me, Israelin maassa asuvaa juutalaista kansaa ja sionistiliikettä edustavan kansallisen neuvoston jäsenet, olemme kokoontuneet brittiläisen mandaatin päättymispäivänä, ja luonnollisten ja historiallisten oikeuksiemme ja Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselman nojalla julistamme täten Israelin maahan perustetuksi juutalaisvaltion, - Israelin valtion.
Päätämme, että mandaatin päättymishetkestä, keskiyöllä sapattina, Iljar-kuun kuudentena päivänä 5708, toukokuun 15.päivänä 1948, siihen saakka kunnes valtion johtoelimet on asianmukaisesti valittu perustuslain nojalla, jonka perustuslakia säätävän kansalliskokouksen tulee hyväksyä lokakuun 1.päivään mennessä, kansallinen neuvosto toimii väliaikaisena kansanedustajistona ja sen toimeenpaneva elin, kansallinen hallitus, juuta- laisvaltion väliaikaisena hallituksena. Tuon valtion nimi on Israel.
Israelin valtio on avoin juutalaisille pakolaisille ja hajaannuksesta kokoontuville. Se omistautuu maan kehittämiseen sen kaikkien asukkaiden parhaaksi.
Sen perustana ovat vapaus, oikeus ja rauha sellaisina kuin Israelin profeetat ovat ne nähneet. Siellä vallitsee täydellinen sosiaalinen ja poliittinen tasa-arvo kaikkien kansalaisten kesken uskontoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta. Se takaa uskon, - omantunnon, - kielen, -kasvatuksen, - ja kulttuurin vapauden. Se suojelee kaikkien uskontojen pyhiä paikkoja. Se noudattaa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteita.
Israelin valtio on valmis yhteistoimintaan Yhdistyneiden Kansakuntien eri elinten ja edustajien kanssa yleiskokouksen 29.marraskuuta 1947 hyväksymän päätöslauselman toimeenpanemiseksi ja toimii koko Israelin maan taloudellisen yhdistymisen toteuttamiseksi.
Vetoamme Yhdistyneisiin Kansakuntiin, jotta juutalainen kansa saisi apua rakentaessaan valtiotaan ja jotta se hyväksyttäisiin kansojen perheenjäseneksi.
Viimeksi kuluneina kuukausina meitä vastaan suunnattujen väkivaltaisten hyökkäyksien keskelläkin vetoamme Israelissa asuviin arabikansan jäseniin, jotta he säilyttäisivät rauhan ja tekisivät osuutensa valtion rakentamiseksi täydellisen ja tasavertaisen kansalaisuuden sekä asianmukaisen edustuksen pohjalta niin väliaikaisissa kuin pysyvissäkin valtion elimissä.
Ojennamme rauhan ja hyvän naapuruuden käden kaikille meitä ympäröiville valtioille sekä niiden kansoille ja vetoamme niihin molemminpuolisen avuliaisuuden ja yhteistoiminnan toteuttamiseksi niiden ja maassa asuvan itsenäisen juutalaisen kansan välillä. Israelin valtio on valmis avustamaan osaltaan yhteisissä ponnistuksissa koko Lähi-Idän edistyksen puolesta.
Kutsumme kaikkia hajaannuksessa eläviä juutalaisia yhdistämään voimansa meidän kanssamme siirtolaisuuden ja maan rakentamisen edistämiseksi ja seisomaan rinnallamme voimakkaassa pyrkimyksessämme aikakausia kestäneen kaipuumme, Israelin jälleenrakentamisen täyttymiseksi.
Luottaen Kaikkivaltiaaseen, me allekirjoittaneet vahvistamme tämän julistuksen valtiomme väliaikaisen hallituksen istunnossa kotimaamme maaperällä Tel-Avivin kaupungissa tänä sapatti-iltana, Iljar-kuun viidentenä päivänä 5708, toukokuun neljäntenätoista päivänä 1948.